Tällä kertaa haluan kertoa teille hetkestä, kun kuvaani EU:sta tuli ensimmäinen särö. Vuosi taisi olla 2007, paikkana Romanian maaseutu. Olin kotikaupunkini Bonnin amerikkalaisen kirkon avustusmatkalla. Tykkäsin välillä viettää aikaa kirkon nuorisoryhmässä, vaikken uskonnollinen ollutkaan. Se muodosti tiiviin ja lämminhenkisen yhteisön, ja sunnuntaisin ennen jumalanpalvelusta söimme yhdessä aamiaista. Soitin nuorisobändissä jumalanpalveluksessa kosketinsoittimia.
Olimme siis matkanneet Romanian maaseudulle auttamaan paikallista romaniyhteisöä. Ajatuksena oli auttaa kylän remontoinnissa, mm. talojen maalaamisessa. Ja kun sanon ”talo”, tarkoitan mudalla ja hevosenlannalla kuorrutettua hökkeliä. Oheinen artikkeli kertoo hyvin kuinka alkukantaisista oloista oli kyse.
Tiesin, että Romania oli juuri liittynyt EU:hun, ja olin jotenkin kuvitellut, että EU oli asiansa hyvin hoitaineiden Euroopan maiden yhteisö, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Erona artikkelin kylään, siellä missä minä olin käymässä oli sähköt. Oli kummallista, miten äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta jokaisessa hökkelissä oli satelliittilautanen ja televisio, ja kyläläisillä oli upouusia nokian kännyköitä.
Oli alkukevät. Katuvalaistusta maaseudulla ei ollut, enkä muista koskaan nähneeni niin kirkasta tähtitaivasta. Eräänä yönä lämpötila laski lähelle nollaa, ja muistan kylän hajut siltä aamulta. Kostean ja kylmän ruohon tuoksun lisäksi ilmassa leijaili vieno hevosenlannan haju. Saavuimme kohteeseemme ja aloitimme muta-hevosenlantahökkelin maalaamisen kalkkimaalilla. Samalla kun maalasimme, kadun aikuiset katselivat hymyillen telkkaria, ja lapset oli pistetty ulos leikkimään. Ilman kenkiä. Ilman housuja. Ilman alushousuja. Lämpötila oli ehkä +5. Myöhemmin kävimme kyläyhteisön pääalueella tauolla. Kyläläisten käytös oli vähintäänkin erilaista mihin olin tottunut. Ihmiset kommunikoivat hyvin äänekkäästi keskenään, ja puheensorinan keskeytti ajoittaiset huudot, vihellykset, tai vastapuolen jalkoihin sylkeminen.
Meille kerrottiin, että suuri osa kyläläisistä oli lukutaidottomia ja työttömiä. Osa ongelmasta oli, että ani harvalla oli edes syntymätodistusta, jolloin valtio ei edes tiennyt heidän olemassaolostaan. Silloin koulunkäynti, tai oikean työn etsiminen on vaikeaa. Kaikki lääkärit eivät halua ottaa vastaan synnyttäviä romaniäitejä. Romanit kohtaavat oikeasti syrjintää omassa maassaan, eikä rehellisesti sanottuna heidän oma käytöksensäkään aina auta. Esim tämä USAn ulkoministeriön raportti kuvaa hyvin tilannetta. google.com/url?sa=t&sourc…
Minkälainen EU ottaa jäsenekseen valtion, jossa on kehitysmaihin verrattavissa olevia olosuhteita, ja jonka oman asukkaiden sorto on näin ilmeistä? Juhlapuheiden ja käytännön EU:n välinen ero oli todella raju. Kesällä kun kävin Suomessa, huomasin järkytyksekseni, että romaneja oli saapunut kerjäämään Tampereen kaduille. Kiitos EU! Olin niin huolissani EU:n tilanteesta, että aloin luonnostella kirjettä Alex Stubbille. Halusin selittää, kuinka olin nähnyt romanien ahdingon omassa kotimaassaan, ja että oli täysin mahdoton hyväksyä, että annamme Romanian ongelmista tulla myös Suomen ongelmia. EU:n pitäisi tehdä asialle jotakin. Kirjoitin kirjeen, mutta en lopulta lähettänyt sitä, koska uskoin sen kaikuvan kuuroille korville. Taisin valitettavasti olla oikeassa, hyvä etten tuhlannut eurojani postimaksuun.
Ja näin maailmankuvani täydentyi. EU ei ollut minulle enää yksinomaan hyvä, vaan silläkin oli omat nurjat puolensa. Näitä pitää voida käsitellä ilman leimakirveen heilahdusta. Olen edelleen sitä mieltä, että vapaa liikkuvuus Romanian ja Bulgarian kanssa oli virhe.
Vastaa