Kategoria: Uncategorized

Kiitos puheenjohtaja,

Haluaisin pohtia, onko “hätätila” oikea sana kuvaamaan ilmastonmuutoksen riskejä.

Oletan jakavamme tilannekuvan, että nykytietojen valossa maapallo olisi lämpenemässä jotakin kahden ja kolmen asteen välillä vuoteen 2100 mennessä. Tämän aiheuttamista muutoksista voimme lukea IPCC:n raporteista: esimerkiksi jokainen lämpenemisen aste lisää helleaaltojen todennäköisyyttä, sekä merenpinnan nousua.

Toisaalta tiedämme viime vuosien tieteellisen keskustelun pohjalta, että kaikkein äärimmäisimmät lämpenemisen skenaariot eivät ole toteutumassa.

Yhdysvaltalainen toimittaja David Wallace-Wells kiteyttää tämän uuden tilannekuvan näillä vapaasti suomennetuilla sanoilla: “Neljällä asteella, lämpenemisen seuraukset vaikuttivat musertavilta, mutta kahdella asteella, vaikutukset eivät sinetöisi ihmiskunnan kohtaloa, vaan ne muovaisivat sitä pelikenttää, jolle rakennamme uuden tulevaisuuden.”

Riskit ovat siis huomattavia, jopa mullistavia, mutta maailma ei ole tuhoutumassa. Toivoa meihin valaa myös se, että säähän liittyvissä katastrofeissa kuolleiden määrä on vähentynyt globaalisti yli 90% edellisen sadan vuoden aikana, samalla kun maapallon väkiluku on nelinkertaistunut. Tämä ei tietenkään takaa tulevaisuuden suuntaa, mutta se osoittaa, miten valtavan tehokkaasti ihminen pystyy omalla toiminnallaan suojautumaan sääoloilta.

Näiden pohjalta, en näkisi ilmastonmuutoksen riskien aiheuttavan vaikkapa koronan kaltaista hätätilaa. Kun päätyy tällaiseen arvioon, ovat hätätila-retoriikan käytön eksaktius ja hyöty kyseenalaisia, etenkin jos kuulijoina ovat jo valmiiksi ilmastoahdistuneet nuoret. Tietoisuus motivoi tekoihin, musertava ahdistus lamaannuttaa.

Tulkitsen, että olemme kuitenkin samaa mieltä, että avainsana ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä on pitkäjänteisyys. Globaalisti, puhutaan vuosikymmeniä kestävästä haasteesta. Tämä aikaskaala ja globaali näkökulma kannattaa kommunikoida selkeästi, ja ylläpitää oikeasuhtaista painetta.

Lopuksi haluan muistuttaa, että ihmiskunta on kautta historian osoittanut olevansa harvinaisen kekseliäs. Jos emme onnistu estämään pelikentän muutoksia, en epäile hetkeäkään, ettemmekö pystyisi rakentamaan tälle uudellekin pelikentälle hyvää tulevaisuutta.

Kiitos

Ohessa allekirjoittaneen, sekä valtuutettu Antti Moisanderin eriävä mielipide:

Eriävä mielipide §220 Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin katsomon toteutussuunnitelmaan ja toteutussopimukseen

Kaupin urheilupuiston rakennushankkeet olivat jo aiemmin ylittäneet alkuperäisen talousarviossa varatun määrärahan 3.3 miljoonalla eurolla, jolloin koko hankkeen budjettia nostettiin 10.5 miljoonasta 13.8 miljoonaan euroon hankesuunnitteluvaiheessa. Nyt hankintakyselyssä yhteenlaskettu toteutuskustannusarvio oli 15.95 miljoonaa euroa, minkä johdosta päätösehdotuksessa esitettiin katsomon toteuttamista ilman oheistiloja.

Vaikka tässä uudessa päätöksessä nimellisesti pysytään aiemmin hyväksytyssä 13.8 miljoonan budjetissa, jättää se mahdollisuuden rakentaa nyt pois jääviä oheistiloja myöhemmin, jolloin kustannuksia on tiedossa yhä lisää. Mikäli poliitikot ovat valmiita kasvattamaan hankkeen kokonaiskustannuksia, tulisi siitä olla päätös, sen sijaan, että kustannuksia levitetään tällä tavalla hankalammin hahmotettaviksi. Pormestariohjelman velkaantumisen taittaminenkin loistaa poissaolollaan.

Vertaamalla 8.9.2021 laadittua toteutussuunnitelmaa nyt käsiteltyyn uusimpaan versioon, ilmenee, että yksi suurimpia syitä hinnan nousun takana on rakennusteknisten töiden hinta-arvio: se nousi 4 425 000 €:sta 6 932 000 €:oon. Tämä sisältää mm. teräksen hintapiikistä, sekä rakennusalan kuumenemisesta johtuvia lisäkustannuksia.

Esimerkiksi Fitch solutions odottaa globaalin teräksen hinnan stabiloituneen nykyiselle, arviolta 950$ tasolle, ja lähtevän laskuun kohti 750$ vuoden 2022 aikana. Katsomorakenteiden kilpailutuksen aikaan teräksen hinta oli siis korkea, minkä lisäksi tarjouksen hintaan saattoi sisältyä epävarmuuden aiheuttamaa lisää. Yleistä hintapainetta juuri tällä hetkellä luo myös korkea energia hinta Euroopassa, ja tämänkin odotetaan lähtevän laskusuunnalle vuoden 2022 aikana. Näin ollen kaupunki voisi saada merkittävästi edullisemman tarjouksen, kun teräksen ja energian hinnat hieman laskevat nykyisestä. Lisäksi, jos hankkeella ei olisi niin tiukkaa aikataulua, olisi siihen helpompi saada kilpailukykyisiä tarjouksia.

Hankkeen kiireellisyyttä perustellaan heinäkuussa pelattavalla pesäpallon itä-länsi-ottelun 100-vuotisjuhlaottelulla. Kuitenkin, katsomorakenteen ainutlaatuisuudesta johtuen ei ole itsestäänselvää, että se valmistuisi aikataulussa vaikka etenisimmekin kaupungin ehdottamalla kalliilla toteutussuunnitelmalla, sillä siinä on vain noin viikko väliä suunnitellun käyttöönoton ja ottelun välillä. Materiaalien toimitusaikoihinkin liittyy epävarmuutta.

Vaikka suunniteltu juhlaottelu Tampereella olisi erinomaisen hieno asia, ei se saa maksaa kaupunkilaisille mitä tahansa. Katsomon kapasiteetti on noin 2500 henkilöä, joten tapahtuman taloudelliset vaikutukset kaupungin taloudelle jäävät joka tapauksessa verrattain pieniksi. 100-vuotisen juhlavuoden menettäminen on ikävää, ja jos vuoden 2022 itä-länsi-ottelua ei järjestetä Tampereella, saamme sen varmasti järjestettäväksi myöhempänä ajankohtana.

Näistä kaikista syistä johtuen pitäisimme viisaana järjestää rakennus- ja talotekniikkaurakoiden kilpailutuksen myöhempänä ajankohtana uudestaan, jolloin sen hinta olisi todennäköisesti merkittävästi edullisempi, ja toisaalta kokonaisbudjetista voitaisiin käydä kunnon keskustelu.

Valtuutetut Joonas Kiviranta ja Antti Moisander

Ohessa esittelyni aluevaaleja varten: lyhyestä virsi kaunis.

Olen tekniikan lisensiaatti ja Tampereelle ulkomailta palannut perussuomalainen. Arvomaailmaani lähimpänä lienee klassisen liberalismin ja konservatiivisuuden yhdistelmä. Arvostan yksilönvapauksia ja ihmisen vastuuta omasta elämästään. Suomessa parasta on sen ainutlaatuinen kieli, jonka säilymisen ja kehittymisen eteen on tehtävä töitä

Aluehallinnossa ajaisin julkisen sektorin menojen järkevöittämistä, ratkaisukeskeistä politiikkaa, sekä teknologian hyödyntämistä. Sote-uudistusta markkinointiin säästökeinona, ja tämän toteutumista varten tarvitaan viisaita arvovalintoja tekeviä poliitikkoja.

Kunnioitan aina muita, sekä etsin yhteistä tarttumapintaa. Kaupunginvaltuutettuna olen havainnut tämän hyväksi lähestymistavaksi, koska sen avulla pääsee paremmin keskustelemaan erimielisyyksistäkin, ja edistämään tehokkaasti perussuomalaisille tärkeää politiikkaa.

Äänellänne saatte lupauksen asiapohjaisesta politiikasta, kuten toimin jo todistettavasti kuntatasollakin.

Ohessa kaupunginvaltuustossa pitämäni puhe:

Kiitos puheenjohtaja,

haluan vielä nostaa esille, kuinka arvokasta kotoutumisen merkityksen korostaminen on kaupungin strategiassa. Kun kaupungin vieraskielisten osuus Tampereen väestöstä lähestyy 10:tä prosenttia, ja osuus mitä todennäköisimmin kasvaa, kasvaa myös kotoutumisen onnistumisen tärkeys.

Aiemmin toimineet satsaukset kotoutumiseen eivät välttämättä nykyään enää riitä, vaan meidän tulee olla varuillamme, seurata kehitystä herkästi, ja tehdä tarvittavia liikkeitä kotoutumisen sujuvuuden varmistamiseksi myös vastaisuudessa. Vaikka kotoutumisen mittaaminen yksiselitteisesti on hankalaa, kehotan pohtimaan siihen keinoja.

Valtuustosalissa on tänään jo puhuttu siitä, kuinka jokaisen koulun tulisi olla hyvä koulu. Olen täysin samaa mieltä. Historiallisesti, hyvä koulu asuinpaikasta riippumatta on taannut yksilön mahdollisuudet hyödyntää potentiaalinsa, luoden pohjan sosiaaliselle liikkuvuudelle ja Suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Näistä yhtäläisistä mahdollisuuksista kiinni pitäminen muuttuvassa maailmassa on avain Suomen menestystarinan kirjoittamisen jatkamisessa.

Suomen kielen taito on yksi tärkeimmistä työkaluista yhteiskuntamme tasa-arvoiseksi jäseneksi tulemisessa. Otetaan esimerkiksi kouluikäinen nuori. Jos hän jää kielitaidossa muista jälkeen, on suuri riski, että myös oppimistulokset voivat kärsiä, jatko-opiskelumahdollisuudet heiketä, ja sosiaaliset kontaktit jäädä vain omaan viiteryhmään, jolloin on vaarassa jäädä yhteiskuntamme laitamille. Ollaan segregaation synnyn juurisyiden äärellä.

Mitä keinoja ja painotuksia ikinä päätämmekään edistää onnistuneen kotoutumisen varmistamiseksi, olen varma, että rakentavalla dialogilla löydämme keinot, joilla myös tänne tulevat pystyvät osallistumaan täysimääräisinä ja tasa-arvoisina yhteiskuntamme jäseninä paremman Tampereen luomiseen.

Kiitos.

Kun lähdin kuntavaaliehdokkaaksi, en tiennyt mitä odottaa. Olin suht vastikään palannut Tampereelle, enkä ollut aiemmin poliittisesti aktiivinen, eli olin täysin kokematon kampanjoinnissa ja politiikassa ylipäätään. En ole varma, mitä kautta äänestäjäni löysivät minut, mutta ilmeisesti jotain on tullut tehtyä oikeinkin tässä edellisen vuoden aikana, sillä moni pätevä ehdokas jäi äänimäärässä kauas taakse. Äänisaldo 413 tällaiselle tutkan alle lentävälle, uudelle, monelle täysin tuntemattomalle ehdokkaalle vetää kyllä nöyräksi. Suurkiitos jokaiselle minua äänestäneelle, toivottavasti tämä on hienon tarinan alku!

Ymmärrän, että yhteiskunnassa on alueita, joissa homoseksualisuus on edelleen hankala aihe, esim urheilupiireissä. Seksuaalivähemmistöjen asemaa ajaessa olisi hyvä ymmärtää, että monelle sateenkaarilippu on nykyään kuitenkin vasemmalle kallellaan oleva politisioitunut symboli. Politisoitumisen mielikuvaa ei helpota se, että esimerkiksi Turun sateenkaarisuojatietä käytetään konservatiivisesti ajatteleville naljailuun. Tämä ei välttämättä ole voittava strategia, jos haluaa mahdollisimman monen hyväksymään ihmiset sellaisena kuin ovat.

Sillä siitä tässä minusta pitäisi olla kyse. Ei tarvitse haluta osallistua pride-marssille, ei tarvitse koristella kaupunkiaan sateenkaariin, ei tarvitse allekirjoittaa kaikkea mitä SETA, tai muut järjestöt ajavat. Riittää, kun kunnioittaa toisen oikeutta elää sellaista elämää, minkä hän itse näkee parhaaksi. Meitä kun on yhteiskunnassa moneen junaan: radikaalimpia, konservatiivisempia, oikeistolaisia, vasemmistolaisia, ja kaikkea siltä väliltä.

On kovin paradoksaalista yrittää ajaa ”inkluusiota” irvailemalla toisin ajatteleville ja pyrkiä vallankäytöllä pakottaa heitä omaan muottiin. Nykyään sateenkaarilipun tapauksessa on myös ilmeistä, että vaatimukset eivät lopu nykyiseen lippuun. Yleisesti ottaen, keskustelussa unohtuu mielestäni miten paljon ja nopeasti maailma on muuttunut, ja olisi vähintäänkin reilua tunnustaa, että ylivoimainen enemmistö alkuperäisen sateenkaarilipun luomisen aikaan asetetuista tavoitteista on jo täyttynyt.

Valtavan edistyksen, sekä lipun politisoitumisen ja ihmisiä poteroihinsa ajavan vaikutuksen vuoksi olisi mielestäni aika ajatella asioita pidemmälle. Yksityiset yritykset ja ihmiset voivat tietysti käyttää sateenkaarilippua miten lystäävät, mutta julkiselta vallalta voidaan edellyttää edelläkävijyyttä ja puolueettomuutta, johon tällaisten poliittisten symbolien käyttö istuu heikosti.

Entä jos keskittyisimme siihen, mikä yhdistää meitä, eikä siihen, mikä meitä erottaa? Mielestäni vaikka kesäkuussa voitaisiin liputtaa Suomen lipulla yksilönvapauksien puolesta. Näin lyötäisiin ainakin kaksi kärpästä yhdellä iskulla:

1. Liputus.

2. Hyvä mahdollisuus keskustella yksilönvapauksista, joihin seksuaalinen itsemääräämisoikeus sisältyy.

Näin pitäisimme mahdollisimman monen mukana, emmekä ajaisi mitään tiettyä poliittista suuntausta, jonka päätepysäkkinä olisi uudenlainen kollektivismi.

Johdonmukaisella yksilön kunnioittamisella pääsisimme ajan myötä vanhojen ongelmien yli, luomatta uusia.

Keskustelussa korkeakouluopiskelijoiden pitämisessä Suomessa yhtenä ratkaisuvaihtoehtona tarjotaan englannin kielen vaikutusvallan lisäämistä, olettaen, että opiskeluiden ohella ei ehdi oppia Suomea. Tämä on mielestäni väärin ja lyhytkatseista. Tunnen lukuisia ihmisiä, jotka ovat oppineet suomea opiskeluiden ohella, ja se on edesauttanut töiden löytymistä täältä. Eivät he kaunokirjallisuutta osaisi kirjoittaa, mutta auttavakin kielitaito osoittaa motivaation oppia sitä vielä paremmin. Asenne ratkaisee.

Jos nykysysteemilläkin vailla vaatimuksia osa kuitenkin oppii suomea, mitä saavuttaisimmekaan järjestelmällä, joka tukisi kaikkien suomen kielen oppimista ja kannustaisi siihen? Esimerkiksi TAMK alkaa sitoa osan ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille myönnetyistä stipendeistä kieliopintojen edistymiseen, tarjoten taloudellisen kannustimen oppia suomea. Mielestäni tämä on loistava idea, sillä nykyisellään liian harva ymmärtää kielen oppimisen tärkeyttä ja satsaa siihen siksi aivan liian vähän aikaa. Lopputuloksena liian monella ei ole edes suomen perusteita hallussa tutkintonsa päätteeksi, jolloin työpaikan löytyminen on hankalampaa. Kyselytutkimusten valossa juuri kielitaidon, sekä verkostojen puute ovat suurimpia esteitä työpaikan löytymiselle Suomesta, ja näihin molempiin parempi kielitaito olisi siis lääke. Jos opiskelijat muuttavat tutkintonsa päätteeksi jonnekin muualle, valuvat suomalaisen yhteiskunnan heihin satsaamat resurssit hukkaan.

Ei pitäisi olla yllätys, että suomalainen yhteiskunta pyörii suomeksi, samoin moni työpaikka. Tietenkin monessa paikassa englantikin on työkieli, mutta käytännön kohtaamisissa suomi on ylivoimainen ykkönen, ja monessa työssä ihan oikeasti tarvitsee suomen kielen taitoa. Lisäksi, miten voi tuntea kuuluvansa maahan, jos ei osaa sen kieltä? Palkalla tai ilmastolla emme pysty kilpailemaan, joten tarvitaan jotain muuta pitämään ihmisiä täällä. Kun osaa edes suomen alkeet, aukeaa suomalainen yhteiskunta ja sen erityispiirteet aivan eri tavalla. Samalla edes auttava suomen kielen taito on erinomainen keino rikkoa ennakkoluuloja. Kielitaito on siis ensisijaisen tärkeä työkalu, jonka avulla voi tuntea Suomen kodikseen, jolloin todennäköisemmin haluaa myös jäädä tänne. Englannin kielen vallan lisääminen nykyisestä on pidemmän päälle karhunpalvelus kaikille.

Näistä syistä olen varma, että satsaamalla Suomessa opiskelevien mahdollisuuksiin ja kannustimiin oppia suomea, saamme useamman ulkomaalaisen tutkinto-opiskelijan jäämään tänne töihin ja osallistumaan suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen. Tämä keino ei sulje muita täydentäviä keinoja pois, vaan sanomani on tämä: suomen kieli on olennainen osa ratkaisua.

Let me be absolutely clear: speaking up against the insanity of the identiterian woke left is not identity politics, but common sense.

Many will remember 2020 as quite an extraordinary year due to Covid-19, and fortunately, thanks to a concerted effort, we can see light at the end of the tunnel in the form of vaccinations. Hence, as acute of a crisis as Covid-19 is, I am optimistic that we can solve it and eventually return to a more normal life. In the shadow of this global health emergency, another insidious phenomenon has been brewing, taking at least the form of the spread of idea pathogens into my native Finland, where wokeness has started to bleed into the mainstream discourse. Regrettably, in contrast to the virological pandemic, we have yet to embrace a solid exit plan out of this pandemic of pernicious woke ideas, which erodes the foundations of civilized society with each arriving wave of lunacy. In this text, I will present three examples of how wokeness manifested itself in Finland in 2020, and use these case studies to demonstrate some of the typical woke techniques, so that we can see through the smoke and mirrors and inoculate ourselves against these idea pathogens. But first, I want to recount some observations of my experiences of moving to Germany as a teenager.

I allude quite frequently to the fact that I grew up in a multicultural environment, attending international schools both in Finland and in Germany, because it has forged a substantial part of my identity, and also provided a model on how an ideal society could work. Regardless of your stance on immigration, the fact remains that even traditionally relatively homogeneous and secluded societies, such as Finland, house substantial amounts of people from foreign cultures. Hence, improving current policies is necessary to avoid the pitfalls of faux-multiculturalism (e.g. advocating for policy based on a prescribed group identity in the name of ”justice”), and to ensure the continuation of our trajectory towards a society that appreciates the individual. 

Here’s a couple of secrets of how it all worked out at my international school in Germany:

”Race” and racism were never discussed: these were simply irrelevant, because each pupil had to live up to the same standards. People were judged based on individual merit, not a set of immutable characteristics.

We cracked jokes about our own, and each other’s cultures, all day every day, and we had a great time and many shared laughs at it. Modern day wokeists would not have survived a single hour without being triggered beyond repair. Humor is a basic need and stripping it away would both deprive us of our humanity and drive us further away from each other.

This is not to imply that we shouldn’t discuss racism, nor that we should strive to make the most offensive jokes about each other simply for the sake of it. Rather, these observations are indicative of what a society based on the appreciation of the human spirit and the individual could look like. Whenever somebody suggests methods to remedy remaining injustices in Finland, I try to reflect on whether these suggestions would take us closer or further away from the ideal I experienced. Of course, one has to also consider whether the highlighted issues are in fact relevant and whether they can be realistically fixed. After all, opinion polls consistently indicate that Finland is among the happiest nations on the planet, both for natives and immigrants. Sometimes it seems that the closer you are to a just society, the louder and more bizarre the grievances become. This is where our three case studies step in.

Valio and the human rights aspects of yoghurt packaging

Discussion about the racism of food brands in Finland took off in the wake of the decision of Dreyer’s Grand Ice Cream to rename its “Eskimo pies” in the US, due to the “problematic” term “eskimo”. Perchance, a popular finnish ice cream happened to also go by the brand name “eskimo”, and prior to the news from the US, nobody had ever thought of it as being offensive, mainly because it is never used as a slur, and it is the correct collective term for the various indigenous people inhabiting the northern circumpolar region between eastern Siberia and Canada. Moreover, the packaging of the ice cream was neutral, simply containing the letters “Eskimo” in a neutral font. No charicatures, no negative connotations.

But lo and behold, the public broadcast company YLE managed to find one activist from Greenland who condemned the brand as racist. Additionally, the coinciding Black Lives Matter movement following the death of George Floyd started mounting pressure. The head of marketing responsible for the Eskimo brand stated that equality was a top priority for them, and hence they would rethink the Eskimo ice cream name. Eventually they decided to simply drop the name “Eskimo”.

Next, the discussion turned towards the traditional “Geisha” brand chocolates by Fazer. One person on Twitter questioned Fazer, presumably as a troll, on the continued use of this potentially offensive brand name, and they responded that they appreciate the feedback and will seriously consider renaming the Geisha chocolate. The comedic part is that japanese tourists love Geisha chocolate and this farce was resolved by a japanese youtuber painstakingly clearly explaining in finnish, how the name is not offensive. But wait, here’s the cherry on the top.

Since the hallucination of racism and bigotry in various food brands was taking on ridiculous proportions, turkish-born finn Anter Yaşa decided to test how far people were willing to go. He complained to Valio about how their brand of turkish yoghurt featured a drawing of a man with a fez hat. According to his joke, this was a stereotypically racist depiction of turks, since fez hats had not been worn since the era of Atatürk. When Valio responded that they had not previously thought of the fez as offensive and that they were currently in the process of designing a new package, Yaşa revealed that his question had been in jest, but it was too late, the circus had already come to town, and parody had become indistinguishable from reality. What followed was a series of earnest conversations on primetime television about the moral implications of ”racist” food packaging, all the while Yaşa tried to spell out that not a single person had been offended by the turkish yoghurt and it was all just a ruse to show how ridiculous the discussions had become. But alas, Valio announced that they had in fact already pondered the effects of their food packaging on human rights, and would therefore redesign a series of its yoghurt packages. This is so unhinged that it is worth restating: Valio claimed that they had evaluated the human rights impact of their yoghurt packaging.

These tales provide an insite into how the woke mob rule plays out. Simply the fear of being singled out suffices to start acting like an insane person, just to appease the insane. The finnish media definitely had its part to play, since they played along, finding the largest magnifying glass possible in an effort to zoom in on racism and bigotry in places where there was none. The woke are not concerned whether something is racist or not, they will always find a way in which they believe that racism manifested itself, and then try to revert the burden of proof. When confronted with outlandish statements, remember that extraordinary claims require extraordinary evidence.

In the aftermath of all this ruckus, the identiterian left employed a classic ”tu quoque” fallacy by claiming that the people who object to changing the brand names are simply playing on alt-right identity politics. Let me be absolutely clear: speaking up against the insanity of the identiterian woke left is not identity politics, but common sense.

James Lindsay wrote an excellent article on how organizations can resists this type of woke pressure. In summary, his main points are: know that the mob can come for you, giving in will not make the problem go away, and always be unified against woke pressure.

Vigelius and the gender menstruation gap

Little did Tampere University student Joakim Vigelius know what he was getting into, when he shared a screenshot of a discussion during a lecture in a course on non-discrimination and gender equality in society, on Twitter. In the lecture chat, Vigelius had questioned why they were discussing ”men who menstruate”, and upon feedback that his question was ”transphobic” and that he was depriving people of their right to self-identify as men, he restated that ”biological man don’t have periods”. Apparently, this was a big no-no.

Vigelius was promptly barred from the course, since his presence meant that the lectures would no longer be a safe-space, and the university even threatened with repercussions for ”leaking” a lecture chat. Of course, these arbitrary panic-infused decisions had no legal basis and Vigelius was eventually readmitted into the course, and the university has yet to provide a proper explanation for its reaction.

Again, the woke pressure caused the university staff to act as if they were insane. If expressing that biological men cannot menstruate is reason enough to try to unperson a student, what else is looming around the corner? In addition to the mob tactics, this case demonstrates the eternal goal-post shifting employed by the woke. Since they view reality as being socially constructed, broadening the word ”man” to include trans-men somehow changes the underlying fact that only biological women menstruate and anybody who claims otherwise is a bigot. This is very similar to the redefining of the word ”racist” to mean basically anything, as demonstrated by the food brand shenanigans. When the definitions of words are watered down ad infinitum, can we even agree on what is real and what is not? What happens, when people are taught that ”sometimes 2+2=5”?

The woke are masters in transforming non-political issues, such as math or biology, into politics, and then trying to claim that highly political aims, like those of Black Lives Matter, are not a matter of political discussion and anybody opposing them is essentially Mussolini. By the way, isn’t it interesting, how the woke never draw comparisons to Stalin or Mao, when comparing somebody to a genocidal maniac? Just an observation, don’t know if there’s something to it, you be the judge.

Finland and the world’s longest segue to colonialism

Finally, our last case study on the advancements of the woke front bordering on the clinically insane takes us to a discussion on Finland’s colonial past. Over the years, some academics have tried to claim that Finland was complicit in the slave trade, and last year the public broadcasting media YLE doubled down on the claim that Finland had a dark colonial past of its own. For those who are not familiar with Finland’s history here’s a basic summary: Sweden ruled over Finland until 1809, periodically using finnish peasants as soldiers in its wars. In the 1700’s, under a brief russian occupation, finns were captured and sent to Russia to work as slaves. It was only in 1917, that Finland gained independence from Russia, fought a bloody civil war, and then fended off a Russian invasion in WW2. In the 1960’s, the life expectancy of newborns was roughly 60 years, and the GDP/capita was a meagre 1179 dollars. Historically, Finland had been opressed and dirt-poor.

Since it is crystal clear to any multicellular organism that Finland has by no stretch of the imagination been a colonial power, the newest attempts to invoke collective intergenerational guilt rest on incredible segues such as ”iron ore from finnish mines could have been used to forge shackles for slaves”, or ”tar from Finland could have possible been used to impregnate the wood of ships in the slave trade”.

We return, once again, to the infinite redefining of words to the point that they mean absolutely nothing, but can also find another theme. Quite remarkably, collective shaming is never OK, except when finns are involved. ”We” must be cognisant of our dark past and ”we” cannot be exonerated from the sins of our ancestors. In short: we must be woke. In the face of attempts to invoke collective guilt, If I were from Australia, I could retort something along the lines of ”yeanah, get fucked matey”, but being the mild-mannered finn I am, I would never do that and would settle for a ”haha, no”.

Summary

Wokeism is no fringe movement, and the spread of idea pathogens has reached pandemic proportions as it has broken into the main stream even in Finland. The very foundation of civilized society is at risk, since the underpinning philosophy and methods erodes the existence of objective truths, reducing public discussions to tribal warfare, essentially rolling back on all enlightenment values. This can have very real and grave consequences, for isntance wokeism nearly cost thousands of lives in the US, because the woke tried to reprioritize covid-vaccinations away from the elderly, since they were not ”diverse” enough. Attempting to make the immutable characteristics the most salient category of a human being is the most dehumanizing move imaginable.

It is most certainly true that society contains some remaining injustices, and the woke capitalize on this to try to gain power by manipulating people with dishonest methods, and you don’t have to be duped. As Andrew Doyle pointed out in his recent column, the woke will try to gaslight us, denying the existence of their tactics, including cancel-culture. If their suggestions seem insane, it’s probably because they are. Issues such as racism will never be solved by introducing more racism in the name of ”justice”, and the wrongs of the past will never be rectified by penalizing people based on a prescribed group identity. These are not methods that will take us closer to the ideal society, as I experienced at my international school, and faux-outrage as well as appeasing the mob will deprive us of normal human contact and destroy all humor, as well as the very human trait of making mistakes, without the risk of being crucified in public. The woke are very much like dementors, sucking out the will to live out of a functioning society.

Generally, the fact that these various woke-incidents attracted such great attention in Finland can be interpreted as a sign that many people find them ridiculous and this can be easily confirmed by speaking with people outside of the social media bubble. Therefore, the key to solving this mess lies in our own hands and 2021 is a fantastic year for us all to speak up and to show that the emperor has no clothes.

Alkuperäinen juttu täältä: https://bulletin.nu/ledare/all/framtiden-skapar-vi-tillsammans

Miltä näyttäisi Ruotsi, jos keskustelukulttuuri olisi sovittelevampi, sallivampi, ja uteliaisuutta painottavampi? Jos keskustelun annettaisiin soljua, eikä sitä keskeytettäisi uhkaavan erimielisyyden edessä? Jos useampaa poliitikkoa ohjaisi halu onnistua, epäonnistumisen pelon sijaan? Jos useampi journalisti olisi pohtinut mitä näkökulmia on jätetty pois, mitä kysymyksiä ei kysytty, tai mitä journalismin tehtäviin ylipäätään kuuluu? Jos me kaikki, työpaikoillamme, ruokapöydässä, ajatuksissamme, olisimme uskaltaneet jäädä pohtimaan sitä tuntematonta ja epämukavaa tunnetta mikä syntyy sanotun ja vaietun, tai jo ajatellun ja toistaiseksi vielä tuntemattomien ajatuksien välille. Juuri tätä aukkoa Bulletinin pääkirjoitus pyrkii tutkimaan.

Emme tule koskaan yrittämään kasvattaa sinua lukijana ajattelemaan oikein, vaan ajattelemaan vapaasti. Lähtökohtamme on, että lukijana kykenet muodostamaan oman mielipiteesi, ja että jatkuvan ja kunnioittavan keskusteluyhteyden avulla voit myös opettaa meille paljon.

Tulemme ajamaan mielipiteiden muodostusta, emme pakonomaisesti seuraamaan muita. Poliittisen analyysimme lähtökohta on seurausten etiikassa, missä tekojen arvo määräytyy niiden tosiasiallisten tulosten valossa, eikä sen, mitä teot symbolisoivat tai mikä on niiden motivaationa.

Lukijana, sinulle tulisi tarjota joka päivä ajatuksia herättäviä näkökulmia yhä monimutkaisemmassa ja polarisoituneemmassa yhteiskunnassa. Olemme onnistuneet, jos olet välillä, mutta et aina, samaa mieltä kanssamme. Konsensus ei ole itseisarvo, vaan vapaa keskustelukulttuuri elää erimielisyyksistä.

Bulletinin pääkirjoitus rakentaa liberaalikonservatiiviselle pohjalle: yhteiskunnalliset näkemyksemme ovat liberaaleja, lähestymistapamme konservatiivinen. Tämä on konservatismia liberaaleilla tunnusmerkeillä, jota leimaa usko pieneen, mutta vahvaan valtioon, ja yhteiskuntaan, joka pohjautuu pieniin yksiköihin, jotka ovat valtiota suurempia. Vapaa yhteiskunta nojaa normeihin ja arvoihin, jotka muodostavat valtion lainsäädännöllistä valtaa suuremman kokonaisuuden. Vapaan yhteiskunnan pohjan muodostavat ihmiset perheineen sekä vapaaehtoisine yhteisöineen valtion ja markkinoiden ulottumattomissa, kansalaisyhteiskunnassa.

Uskomme, että pakotetut yhteiskunnalliset muutokset ovat haitallisia, kansallinen identiteetti ja yhteenkuuluvuus luovat edellytykset yhtenäisyydelle ja viitekehykselle, historiaa ja kulttuuriperintöä tulee vaalia ylpeästi, ja että perheiden, kansalaisyhteiskunnan, ja yritysmaailman vapautta tulee kunnioittaa. Tämän tyylin konservatismi vahvistuu liberaaleista oikeusturvan ja yksilön autonomian periaatteista, kuten myös positiivisesta suhtautumisesta kansainväliseen yhteistyöhön. Näin liberaalikonservatismi ottaa etäisyyttä niin kansalliskonservatismin, kuin sosiaalikonservatismin kollektivismiin, nationalismiin, ja holhoamiseen.

Konkreettisesti kyse on yhteiskunnallisesta näkemyksestä, jonka tunnusmerkkejä ovat vahva luottamus demokraattisiin prosesseihin, ihmisoikeuksien puolustamiseen, robustiin oikeusvaltioon pienellä, mutta tehokkaalla julkisella vallalla, ponnisteluun, kovaan työhön, ja yksilön vastuuseen, meritokratiaan, sääntelyn ja liian pitkälle menevän valtion roolin minimointiin, markkinatalouteen ja yksityisomistukseen, yrittäjyyteen ja vapaaseen kilpailuun, sekä kukoistavaan kulttuurielämään.

Jos menneiden vuosien poliittiset taistelut käytiin kasvavasta julkisesta sektorista, tai taivaisiin ulottuvasta veroasteesta ja valinnanvapauden uupumisesta, niin monet lähitulevaisuuden kysymyksistä koskettavat sukupolvea, joka kasvaa turvattomuuden keskellä, ja siten vailla vapautta. Siksi etenkin turvallisuuden palauttaminen tulee olemaan yksi keskeisimmistä vapauskysymyksistä 2020-luvulla.

Mutta myös kysymykset segregaatiosta, niin taloudellisesta kuin kulttuurillisesta, ja yhä etnisemmästä alaluokasta, jonka ulkopuolisuus periytyy, tai koulusta ja hyvinvoinnista, mitkä eivät täytä korkean veroasteen rasittamien kansalaisten oikeutettuja odotuksia, dominoinevat yhteiskunnallista keskustelua.

Nämä yhteiskunnalliset ongelmat ovat merkittävin osin tuloksia poliittisista päätöksistä, joita ovat olleet tekemässä eri ideologioita omaavat puolueet. Se kuinka politiikkaa jatkossa muodostetaan on ensisijaisen tärkeää lopputuloksen kannalta. Historia on loputon taistelukenttä, mitään edistystä tai menestystä ei voi pitää itsestäänselvyytenä, tai sattuman kauppana. Tulevaisuus on sitä, miksi me sen teemme.

Etäisyys äänestäjien ja poliitikkojen, mutta myös lukijoiden ja median välillä, on kasvanut viime vuosikymmenten aikana. Ruotsin yhteiskunta on nyt hankalien ristiriitojen edessä ja tienhaarassa, vuosikymmenten keskeisten politiikan osa-alueiden laiminlyönnin jäljiltä. On suuri tarve johtajuudelle, jolla ei ole vain halua, vaan myös kyky, tehdä valintoja. Johtajuudelle, joka on aloitteellista, reaktiivisen sijaan, ja asettaa realismin idealismin edelle.

Emme tule olemaan lojaaleja millekään puolueelle. Tulemme kuitenkin nostamaan esille niitä ääniä, jotka onnistuvat yhdistämään edistysoptimismin ja pyrkimykset vapauteen terävän analyysin kanssa, sekä ymmärrykseen yhteiskuntamme syvimmistä ongelmistä, mitkä ovat peräisin normien konflikteista, tai pikemminkin normien puutteesta. Ruotsin yhteiskuntaa eivät pidä kasassa lait ja korkea veronmaksumoraali, vaan taustalla vaikuttavat arvot ja normit, minkä tuloksena syntyvät lait ja korkea veronmaksumoraali, muodostaen Ruotsin perustukset. Näitä perustuksia meidän tulee suojella, korjata, ja pyrkiä pystyttämään uudelleen, ja teemme sitä vapauden ja optimismin painotuksilla.

Tervetuloa Bulletiniin ja matkalle minkä aiomme kulkea yhdessä teidän lukijoiden kanssa.

Tällä kertaa haluan kertoa teille hetkestä, kun kuvaani EU:sta tuli ensimmäinen särö. Vuosi taisi olla 2007, paikkana Romanian maaseutu. Olin kotikaupunkini Bonnin amerikkalaisen kirkon avustusmatkalla. Tykkäsin välillä viettää aikaa kirkon nuorisoryhmässä, vaikken uskonnollinen ollutkaan. Se muodosti tiiviin ja lämminhenkisen yhteisön, ja sunnuntaisin ennen jumalanpalvelusta söimme yhdessä aamiaista. Soitin nuorisobändissä jumalanpalveluksessa kosketinsoittimia.

Olimme siis matkanneet Romanian maaseudulle auttamaan paikallista romaniyhteisöä. Ajatuksena oli auttaa kylän remontoinnissa, mm. talojen maalaamisessa. Ja kun sanon ”talo”, tarkoitan mudalla ja hevosenlannalla kuorrutettua hökkeliä. Oheinen artikkeli kertoo hyvin kuinka alkukantaisista oloista oli kyse.

https://www.dailymail.co.uk/news/article-2424296/At-home-Roma-Remote-villages-people-struggle-terrible-poverty-continue-traditional-way-life.html

Tiesin, että Romania oli juuri liittynyt EU:hun, ja olin jotenkin kuvitellut, että EU oli asiansa hyvin hoitaineiden Euroopan maiden yhteisö, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Erona artikkelin kylään, siellä missä minä olin käymässä oli sähköt. Oli kummallista, miten äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta jokaisessa hökkelissä oli satelliittilautanen ja televisio, ja kyläläisillä oli upouusia nokian kännyköitä.

Oli alkukevät. Katuvalaistusta maaseudulla ei ollut, enkä muista koskaan nähneeni niin kirkasta tähtitaivasta. Eräänä yönä lämpötila laski lähelle nollaa, ja muistan kylän hajut siltä aamulta. Kostean ja kylmän ruohon tuoksun lisäksi ilmassa leijaili vieno hevosenlannan haju. Saavuimme kohteeseemme ja aloitimme muta-hevosenlantahökkelin maalaamisen kalkkimaalilla. Samalla kun maalasimme, kadun aikuiset katselivat hymyillen telkkaria, ja lapset oli pistetty ulos leikkimään. Ilman kenkiä. Ilman housuja. Ilman alushousuja. Lämpötila oli ehkä +5. Myöhemmin kävimme kyläyhteisön pääalueella tauolla. Kyläläisten käytös oli vähintäänkin erilaista mihin olin tottunut. Ihmiset kommunikoivat hyvin äänekkäästi keskenään, ja puheensorinan keskeytti ajoittaiset huudot, vihellykset, tai vastapuolen jalkoihin sylkeminen.

Meille kerrottiin, että suuri osa kyläläisistä oli lukutaidottomia ja työttömiä. Osa ongelmasta oli, että ani harvalla oli edes syntymätodistusta, jolloin valtio ei edes tiennyt heidän olemassaolostaan. Silloin koulunkäynti, tai oikean työn etsiminen on vaikeaa. Kaikki lääkärit eivät halua ottaa vastaan synnyttäviä romaniäitejä. Romanit kohtaavat oikeasti syrjintää omassa maassaan, eikä rehellisesti sanottuna heidän oma käytöksensäkään aina auta. Esim tämä USAn ulkoministeriön raportti kuvaa hyvin tilannetta. google.com/url?sa=t&sourc…

Minkälainen EU ottaa jäsenekseen valtion, jossa on kehitysmaihin verrattavissa olevia olosuhteita, ja jonka oman asukkaiden sorto on näin ilmeistä? Juhlapuheiden ja käytännön EU:n välinen ero oli todella raju. Kesällä kun kävin Suomessa, huomasin järkytyksekseni, että romaneja oli saapunut kerjäämään Tampereen kaduille. Kiitos EU! Olin niin huolissani EU:n tilanteesta, että aloin luonnostella kirjettä Alex Stubbille. Halusin selittää, kuinka olin nähnyt romanien ahdingon omassa kotimaassaan, ja että oli täysin mahdoton hyväksyä, että annamme Romanian ongelmista tulla myös Suomen ongelmia. EU:n pitäisi tehdä asialle jotakin. Kirjoitin kirjeen, mutta en lopulta lähettänyt sitä, koska uskoin sen kaikuvan kuuroille korville. Taisin valitettavasti olla oikeassa, hyvä etten tuhlannut eurojani postimaksuun.

Ja näin maailmankuvani täydentyi. EU ei ollut minulle enää yksinomaan hyvä, vaan silläkin oli omat nurjat puolensa. Näitä pitää voida käsitellä ilman leimakirveen heilahdusta. Olen edelleen sitä mieltä, että vapaa liikkuvuus Romanian ja Bulgarian kanssa oli virhe.